Edessäni avautui Kivinen polku, joka johti paratiisimaisemaan. Taionomainen metsä ja kasvillisuus, puhdas, raikas ilma, joka täytti keuhkoni niin, että ikään kuin ensimmäistä kertaa kuukausiin pystyin hengittämään oikeasti. Lähdin uteliaan pikkulapsen tapaan kiipeämään polkua ylemmäs korkeammalle kiveltä kivelle hyppien. Aluksi hain tasapainoa, mutta nopeasti tuntui kuin minun jalkani sen kuin sulautuivat kiviin. Itseasiassa tuntui mukavalta hypähdellä kiveltä kivelle. Ne ikään kuin hieroivat jalkani ja hemmottelivat jokaista hermopistettä siellä. Mitä pidemmälle kiipesin sitä enemmän sukelsin toisenlaiseen maailmaan. Mitä enemmän kuljin eteenpäin sitä enemmän sain virtaa vain jatkaa. Halusin nähdä kaiken kauneuden joka avautui silmilleni pikkuhiljaa kiusaten ja herättäen mielenkiinotoani seuraaviin askeliin. Halusin kuulla kaikkia sen paikan erilaisia ääniä, jotka välillä olivat lintujen, välillä porojen ja välillä koko paikan elämän ääniä. Halusin tuntea minun sis